perjantai 27. syyskuuta 2013

Kotitehtävä (osa 3)

Markkinointia pelikentillä


Peliteollisuus on yksi merkittävimmistä viihdeteollisuuden aloista ja ohittanut suuruudessaan jopa elokuvateollisuuden. Tai ainakin näin minulle on kerrottu, sillä itse en ole vielä paljon pasianssia pidemmälle päässyt. Lautapelien pelaajana ajatus netti- ja mobiilipelien pelaamisesta ei ole kuitenkaan mitenkään mahdoton, mutta kai pelko vapaa-ajan menettämisestä on toistaiseksi estänyt virtuaaliseen pelimaailmaan hurahtamisen.

Nyt kuitenkin etätehtävän tiimoilta tutustun hieman tarkemmin nettipeleihin ja niissä tapahtuvaan markkinointiin. Palaan teinivuosilta tuttuihin peleihin Älypäähän ja Topkanin peleihin sekä pelaan Angry Birdsejä, Bad Pigisiä sekä Carcassonnen iPadilla.

Mobiilipelit


Angry Birds pelit olen ladannut ilmaisversioina, kun taas Bad pigsin sekä Carcassonnen olen ostanut. Maksullisissa versioissa saan pelata peliä kutakuinkin rauhassa. Bad Pigisissä muutaman kerran mainostetaan Rovion tulevia pelejä tai pelien uusia versioita ja Carcassoneessa tarjotaan lisäosia tai –ominaisuuksia. Ilmaisversioissa mainontaa on enemmän, mutta hillittyä. Mainokset jotka huomasin olivat bannerit pelin oikeassa yläkulmassa. Niissä mainostettiin Angry Birdsin maksullista versiota, Angry Birds Star Wars peliä tai muita pelejä. Seuraava tasoa ladattaessa ruudun valtasi ulkopuolisten toimijoiden mainokset, mutta vain yksi per taso. Pelin loputtua loppuun tuli pitkä lista eri pelien mainosbannereita.

Mainokset eivät olleet päällekäyviä eivätkä häirinneet peliä, mutta eivät myöskään houkutelleet tutustumaan mainostettuihin tuotteisiin enempää, mikä taas sai pohtimaan kuinka tehokkaita nämä bannerit ovat? Tai onko mahdollisesti kohderyhmä arvioitu väärin? Tosin voi hyvinkin olla, että minä en ole Angry Birds ilmaispelin ja sitä kautta mainoksen kohderyhmää, toisin kuin ehkä Älypään pelien kohdalla.

Paluu teinivuosiin


Älypää on muuttunut roimasti alkuvuosistaan ja suurin muutos on tapahtunut mainonnan lisääntymisestä. Älypäässä on paljon perinteisiä bannerimainoksia sivun laidoilla sekä keskellä ruutua pelin latautuessa. Hauskinta olivat kuitenkin yrityksille räätälöidyt Älypää-pelit. Näistä valikoin itselleni ajankohtaisen Malmin korupajan häävisan. Tosin jäin pohtimaan oliko kenties hakukone tehnyt valinnan jo puolestani, sillä häävisan banneri oli sisauurin ja aivan nenä edessä, kun sivun avasin.


Itse häävisa on tehty nerokkaasti. Se kerää potentiaalisten asiakkaiden mielipiteitä ja mieltymyksiä sekä samalla esittelee yrityksen palveluja ja tuotteita. Peliin osallistujille on mahdollista osallistua arvokkaan sormuksen arvontaan, linkit Malmin korupajan sivuille on tehty helposti, kuten visan jakaminen Facebookissa. Malmin korupajan sivuilla ohjaudun suoraan yrityksen omaan Millainen morsian olet - testiin. Testi selvästi kerää vielä tarkemmin tietoa kohderyhmän mieltymyksistä. Visan tehtyäni minulle selviää, että morsiantyyppini on Prinsessa. Se on itse asiassa ainut miinuspuoli tässä kampanjassa, koska en miellä itseäni romanttiseksi hörhöksi, mutta ehkä kone tietää jotain mitä minä en.

Älypään omistaa Sanoma media, joten vierailen myös toisen ison mediatalon pelikentällä eli Topkanissa. Aloitussivu on samankaltainen kuin Älypäässäkin, pelit ovat pääosassa ja mainokset sivun oikealla laidalla tai yläpuolella. Päätän pelata Mahjongia sekä pasianssia. Molempien pelien latautuessa Euroopan ensimmäinen taitopelisivusto king.com kiittää mainostajia, joiden tuella he voivat tarjota maksuttomia pelejä. Kaikki siis voittavat, kun toinen saan ilmaiset pelit, niin toinen saa näkyvyyttä ja uusia asiakkaita. Miten sen paremmin kiteyttäisi. 

4 kommenttia:

  1. Vapaa-ajan menettäminen? Eikös pelaaminen ole juuri vapaa-aikaa, jos siitä nautit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdin kyllä sanamuotoa, koska eihän tosiaan mitään harrastusta ajatella vapaa-ajan menettämisenä. Syvien filosofisten-pohdintojen jälkeen päädyin kuitenkin siihen, että omalla kohdalla kyse olisi menettämisestä, koska hurahtaessani pelaamiseen, muille rakkaille harrastuksille jäisi vähemmän aikaa.

      Poista