maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kotitehtävä 2. (osa 2)

Miten kaupata verkkokauppaa


Tilastojen valossa verkkokaupalla on matkailulle suuri merkitys. Yleisimmin verkosta ostetaan matkailupalveluita, matkalippuja sekä pääsylippuja kulttuuri tilaisuuksiin. Matkailun osuus koko verkkokaupasta oli viime vuonna 37%. Lisäksi on huomioitavaa, että palveluiden verkkokauppa jatkoi kasvuaan, vaikka koko verkkokaupan kasvuvauhti hidastui. Suomen matkailun näkökulmasta on kuitenkin huolestuttavaa, että ulkomainen verkkokauppa kasvoi kotimaista nopeammin ja koko 10 mrd euron verkkokauppapotista jäi kotimaahan vain 15%.
Kuva: TNS-gallup

Tarkasteltaessa internetin käyttöä ja verkkokauppa käyttäytymistä, suomalaisista 90% käyttää internetiä ja kaksi kolmasosaa väestöstä on käyttänyt verkkokauppoja. Tämä on kuitenkin nappikauppaa Globaalissa mittakaavassa, joiden tilastoja käyttäjien määrässä johtaa Kiina ja verkkokaupassa USA, tosin tässäkin Kiina on kuromassa kaulaa kiinni.

Lyhyesti ilmaistuna; Suomessa on halukkuutta ja tietotaitoa käyttää verkkokauppoja, mutta eurot valuvat vielä ulkomaisille tileille. Suurimmat majoituspalvelujen tarjoajat ja matkatoimistot sekä lentoyhtiöt ovat jo näkyvästi siirtäneet ostotapahtumansa verkkoon, mutta miten siis saada suomalainen pk-matkailuyritys harjoittamaan verkkokauppaa?

Syitä siihen, että verkkokauppaa ei ole vielä aloitettu voi olla monia. Itse veikkaisin suurimmiksi ongelmiksi resurssi pulaa, asennetta ja tiedon puutetta. Pienelle yritykselle voi olla haasteellista sijoittaa rahaa verkkokauppaa ja ajan puutteen lisäksi haluttomuutta opetella verkkokaupan käyttö. Näiden päälle yritykseltä saattaa puutua kokonaan sähköisen liiketoiminnan suunnitelma, jolloin verkkokaupan päälle liimaaminen voi olla jopa vaarallista. Itse kuitenkin toivon, että verkkokauppa suomalaisella matkailusektorilla kasvaisi koska…

  • Matkoista ja palveluista saa jo nyt verkossa kattavasti tietoa eri foorumeissa, joten kynnys saattaa ostotapahtuma verkossa loppuun asti ei pitäisi olla suuri
  • Aineettomana tuotteena matkailu on omiaan verkossa myytäväksi, koska sitä ei tarvitse sovittaa tai hakea pakettiautolla Itellan toimipisteestä
  • Matkainspiraation iskiessä verkkokauppa palvelee vaikka keskellä yötä, kun taas harvemmin töissä käyvä asiakas ehtii aukioloaikojen puitteissa kivijalkakauppaan
  • Lisämyynti on helposti lisättävissä päätuotteen yhteyteen ja houkuttelevasti esiteltynä sen ostaminen on vain klikkauksen päässä
  • Ulkomaan markkinoiden tavoittaminen on helpompaa ja asiakasryhmiä voi tavoitella niin Kiinasta kuin Venäjältä ja volyymin kasvattaminen on helpompaa
  • Verkko tarjoaa myös useita myyntikanavia ja kaikkea ei tarvitse tehdä yksin. mahdollisuuksia on esimerkiksi kumppanuusmarkkinointi, matkanjärjestäjät, varausportaalit ja sosiaalinen media.

Lopuksi toteaisin, että verkkokauppa on jo täällä, eikä se häviä minnekään, mutta häviäjä voi olla yritys, jolla ei ole verkkokauppaa.

Lähteet:
InternetWorld stats
New mediatrend watch
TNS –Gallup (verkkokauppatilasto 2012)
TNS-Gallup
Tilastokeskus

Kotitehtävä 1. (osa 2)


Näin Visioin


Tehtävänäni on pohtia yrityksen vision merkitystä sen sähköisen liiketoiminnan strategisessa suunnittelussa ja mitä yrityksen e-strategian tulisi vähintään sisältää.

Miten tehdä shakkimatti e –strategialla


Yrityksen visio on kuin shakissa tavoite tehdä shakkimatti, ja strategia on suunnitelma miten peli pelataan jotta se voitetaan. E-strategia on osa voittoon johtavaa suunnitelmaa, ja lähemmin tarkeasteltuna se on taktiikka, millä eri pelitilanteista suoriudutaan parhaiten. Visio siis määritellee mihin toimintaa tulisi ohjata ja määriteltäessä strategiaa tulee jokaisessa asiassa tarkastella tukeeko se visiota.

E-strategialla organisaatio määrittelee miten se aikoo kehittää omaa sähköistä liiketoimintaansa, jotta organisaation visio saavutettaisiin.  E-strategialla voi olla suuri merkitys vision toteutumisen kannalta, koska sen avulla viestintä monipuolistuu ja toiminnan tehostuu sähköistymisen myötä.  E-strategian tavoitteiden tulisi olla realistisia ja pohjautua organisaation nykyiseen tilanteeseen. Strategian suunnittelussa voi käyttää apuna esimerkiksi SOSTAC-mallia.

E-strategiassa tulisi määritellä ainakin seuraavat asiat


  • Organisaation resurssit
  • Henkilöstön osaaminen
  • Suhde kilpailijoihin, asiakkaisiin ja yhteiskytökumppaneihin
  • Kuka vastaa toimenpiteistä
  • Millä mittareilla toimenpiteitä seurataan
  • Mitkä ovat ne tieto- ja viestintätekniset keinot, joilla päästään haluttuihin tavoitteisiin. Esimerkiksi kotisivut, CRM- ohjelmistot, sosiaalinen media, verkkokauppa ja laskutusohjelmat.

E-strategiaa pitää tarkastella tasaisin väliajoin, ja sen on oltava muutettavissa, jotta varmistutaan että sähköisen liiketoiminnan kehittämissuunnitelmat johtavat vision saavuttamiseen.

Miten meillä


Strategioiden ja visioiden suhteen elämme Lohjalla mielenkiintoista aikaa. Länsi-Uudenmaan matkailustrategia on parhaillaan kaupunkien hallituksien hyväksyttävänä ja Lohjan kaupungin oma strategia on työn alla. E-strategiamme suunnittelu on myös aluillaan ja tavoitteeksi asettaisin ainakin toimintojen tehokkuuden lisäämisen, helpon lähestyttävyyden ja monipuolisen viestinnän.

“You’ve got to think about big things while you’re doing small things, so that all the small things go in the right direction.”
― Alvin Toffler

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ennakkotehtävät maaliskuu

Verkkokaupan ihmeelliseen maailmaan


1. Hae verkosta 3 erinomaisuutta ja edelläkävijyyttä edustavaa ja  esittävää esimerkkiä matkailun b to c kaupasta ja vastaa kysymyksiin


Täytyy heti kärkeen myöntää, että omenahotelsin lisäksi itselleni ei tullut mieleen erityisen menestyneitä matkailualan pk-yritysten verkkokauppoja. Lähinnä mieleen tulee juuri lentoyhtiöiden ja matkatoimistojen verkkokauppoja. Liekkö syynä sen, että pienen on vaikea näkyä isojen joukosta tai ettei tieto taitoa ole vielä tarpeeksi menestyäkseen yksin, mutta loput valintani osuivat verkkokauppoihin, jotka yhdessä ovat isoja, mutta koostuvat useista eri kokoisten yritysten palveluista.

  • Omenahotels myy hinta-laatusuhteeltaan hyvää majoitusta itsenäisille matkailijoille
  • Tuotteita myydään yrityksen omassa verkkokaupassa ja ainakin booking.comissa ja hotels.comissa
  • Pidän Omena hotellien konseptia kokonaisuudessaan hyvänä sen vaivattomuuden ja selkeän suunnittelun takia, mikä näkyy myös verkkokaupassa.





  • Lomarengas välittää rantamökkejä, hiihtokeskusmökkejä ja erämökkejä. Asiakkaan mökin vuokraamisesta kiinostuneet ihmiset, joille on merkitystä joko paikka tai ajankohta.
  • Mökit ovat varattavissa Lomarenkaan sivuilta ja erämökit Villipohjolan sivuilta. Metsähallitus on myynyt erämökkien välityspalvelun Lomarenkaalle
  • Pidän ajatuksesta, että pienikin mökkiyrittäjä voi saada hyvää näkyvyyden ison palvelun kautta. Mökkejä voi etsiä tietyltä alueelta tai valita koko Suomen ja valikoida ajankohdan mukaan. Myös hintatiedot tulivat muutaman klikkauksen jälkeen.










  • Molemmissa kaupoissa välitetään erilaisia aineettomia elämyksiä asiakkaille, jotka etsivät hieman erilaisia lahjoja.
  • Kanavia mm. Facebook
  • Olen tutustunut näihin palveluihin vasta hiljattain, kun itse sain elämyslahjan. Ajatuksena pidän näistä paljon, koska haluan itsekin antaa lahjaksi mieluiten kokemuksia ja elämyksiä kuin vain tavaraa. Sivuilta löydän omalle kukkarolle ja ryhmälle sopivia palveluja avaruuslennoista, suklaan maisteluun ja jännityksestä Gourme-illalisiin.


2. etsi 2 erinomaista esimerkkiä matkailun, elämystuotannon tai vapaa-ajan verkkokaupasta, jotka pystyvät tarjoamaan esimerkillistä sekä vaihtoehtoista asiakaspalvelua verkkokaupassaan kohderyhmälähtöisesti.


Itseäni ovat suuresti auttaneet Finnkinon verkkokauppa ja mobiilipalvelut. Olen elokuvien suurkuluttaja ja olen niin iloinen siitä, että enää ei tarvitse jännittää jonossa seisoessaan onko liput jo loppuun myyty tai teatterin ovella etsiä laukun pohjalta sitä pientä keltaista lippua, kun lippu on kauniisti omassa puhelimessa.

Ikean online chat on taas auttanut löytämään sekä kokoamaan tuotteita. Apuna myös kysy Annalta, usein kysytyt kysymykset ja yhteydenottolomake. Sivut ovat mielestäni myös hyvä esimerkki onnistuneesta verkkokaupasta. Sivuilta näkee varastotilanteen niin verkkokaupassa kuin haluamastaan ostoskeskuksesta.

Ivan C

3. Kirjoita vähintään 4 tärkeintä asiaa, mitä tarvitset oman organisaatiosi verkkokaupan menestymiseen.


  • Sisältö. Sivujen tulee olla mielenkiintoisia ja sisältää paljon laadukkaita kuvia. Tietoa tulee päivittää jatkuvasti ja sen tulee olla ajan tasalla.
  • Käytettävyys. Mikään ei ärsytä niin paljon kuin verkkokauppa, jossa pitää klikkailla kymmeniä kertoja, eikä ehkä sittenkään löydä haluamaansa. Tai esimerkiksi kaikki maksutavat eivät ole mahdollisia.
  • Luotettavuus. Tärkeää olisi, että kun olen maksanut tuotteen, niin sen myös saan ja että verkkomaksut olisi suojattu.
  • Löydettävyys/Näkyvyys. Jotta asiakkaat löytävät verkkokauppaan tulee niitä markkinoida. Hyviä keinoja Adwords, Facebook – markkinointi ja hakukoneoptimointi ja SOME-kanavat.

torstai 21. helmikuuta 2013

Kotitehtävä 2.

Blogit osana matkailuorganisaation markkinointia


Etsiessäni mielenkiintoista artikkelia referoitavaksi törmäsin useampaan mielenkiintoiseen opinnäytetyöhön, jotka käsittelivät matkailunmarkkinointia matkailuorganisaation näkökulmasta. Tuorein ja mielenkiintoisin aihe löytyi kuitenkin tehdessäni internetmarkkinointikampanja tehtävää. Kyseessä on Virpi Aittokosken opinnäytetyö: Matkabloggaajien ja matkailuorganisaation välisen yhteistyön kehittäminen. Tietoisen siitä, että opinnäytetyö ei ole sama asia kuin artikkeli, niin silti päätin paneutua työhön ja poimia sieltä, etenkin omaa työtäni tukevia aiheita.

Mitä on bloggaaminen ja mistä tunnistaa matkabloggaajan


Englanninkielinen termi ”blog” on lyhenne sanoista ”web log”, jota käytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Siitä lähtien bloggaaminen on kehittynyt yhä suositummaksi viestinnän välineeksi. Aittokoski siteeraa Akerhurstia. Aittokoski jatkaa Wegnerin, Schmalleggerin ja Carsonin määritelmällä, Matkabloggamisessa on kyse kirjoittajan henkilökohtaisten kokemusten jakamisesta päiväkirjamaiseen tyyliin ja lukijoina ovat usein ystävät ja sukulaiset sekä blogin ollessa avoin, myös muu yleisö. Matkablogit vaikuttavat ihmisten keskustelunaiheisiin ja sitä kautta niistä tulee osa word-of-mouth -kommunikaatiota. Blogeissa olleista aiheista puhutaan ystävien kesken ja niissä olleita matkavinkkejä suositellaan tuttavapiirille.


Kuva: IvanWalsh.com

Matkabloggaajien keskuudessa jokainen on erikoistunut johonkin aiheeseen (niche), mikä liittyy läheisesti matkailuun. Niche voi olla melkein mikä tahansa, liitetään siihen aina matkustaminen, eri maiden kulttuuri, ihmiset, tavat ja kohteet. Tällöin blogista tulee matkailublogi, Aittokoski kirjoittaa.
Aittokoski muistuttaa, että Bloggaamista eivät ole keksineet markkinamiehet vaan tavalliset ihmiset, jotka haluavat jakaa kokemuksiaan. Osa bloggaa ammatikseen, toisille se on vain hauska harrastus. Etenkin ne, ketkä ansaitsevat blogeillaan, ovat innovatiivisia ja kehittävät ammattimaista bloggaamista aktiivisesti.

Miksi Matkailuorganisaation tulisi olla kiinnostunut matkabloggaajista


Ystävien ja sukulaisten suosittelut ovat matkakohdemarkkinoinnissa yksi vahvimmista vaikuttajista. Nykyään ilmiö on laajentunut digitaaliseen muotoon ja ilmenee globaalissa sosiaalisessa mediassa, Aittokoski kertoo.

Kuva: Mike Licht, NotionsCapital.com
Matkailublogin kirjoittajaa arvostetaan rehellisten kokemusten ja vinkkien jakamisesta. Lisäksi blogit yleensä sisältävät linkkejä toisiin blogeihin ja muualle internetiin. Linkitys toisiin blogeihin ja bloggaajien keskenään vaihtamat kommentit ovat blogien vahvin viestinnällinen ominaisuus. Maailman johtavan blogihakemiston Technoratin listauksen mukaan vuonna 2008 matkailu oli aiheena jopa 28 %:ssa kaikista blogeista. Näin Aittokoski siteeraa Akerhurstia, Alasiltaa ja Bosangita.

Mistä tietää matkablogin arvon


Aittokoski toteaa havaintojen ja käytännön perusteella, että bloggaajat haluavat osoittaa yhteistyökumppaneilleen olevansa varteenotettava vaihtoehto perinteisille viestintäkanaville. PR-kenttä ja matkailuorganisaatiot peräänkuuluttavatkin numeroita, sillä niillä on helpompi todistaa blogin arvo. Sitoutuneen yleisön, fanien, seuraajien ja vakituisten lukijoiden sekä blogin yksittäisten kävijöiden määrien lisäksi bloggaaja voi antaa useita tilastoja ilmaisten analysointi- ja mittaamistyökalujen avulla.

Aittokoski jatkaa, jos blogi yltää 100 000 suosituimman sivuston joukkoon, se on todella hyvä sijoitus. Mikäli sijoitus on 2,5 miljoonaa, kannattaa harkita toista blogia yhteistyökumppaniksi, sivulla tuskin on kovin paljon uskollisia seuraajia. Blogeja listaava ja analysoiva Technorati pitää yllä suosituimpien matkablogien listaa.

Mitä matkailuorganisaation tulee tietää matkabloggaajien toimintatavoista?


Bloggaajan lähestymisestä Aittokoski kirjoittaa näin, Sähköpostissa “Dear Blogger” ei ole toivottava aloitus. Jokaisen median takana on ihminen, joten häntä tulisi puhutella omalla nimellään. Ensimmäisen yhteydenoton bloggaajat toivovat olevan selkeä ja ytimekäs. Sen tulisi sisältää seuraavat asiat: lyhyesti mistä organisaatiosta on kyse, osoitus, että on tutustunut blogiin, mitä toivoo yhteistyöltä ja mitkä ovat seuraavat askeleet.

Aittokoski esittää Vocus White Paperin listauksen vuodelta 2008. Se sisältää viisi kultaista sääntöä, joita PR-puolen suositellaan noudattavan:

1. Ole selvillä blogin sisällöstä ja nichestä. Ehdota oikeaa aihetta oikealle bloggaajalle. Siitä hyötyvät molemmat osapuolet.
2. Osallistu blogosfäärin toimintaan. Se voi tapahtua kommentoimalla heidän artikkeleitaan tai ottamalla suora kontakti bloggaajaan. Lähestymisessäkin on kuitenkin omat sääntönsä.
3. Tuo oma panoksesi yhteisöön esimerkiksi sopivien juttuaiheiden muodossa. Kyse on kaksisuuntaisesta viestinnästä.
4. Rehellisyys ja läpinäkyvä toiminta ovat koko yhteistyön lähtökohta. Bloggaajat arvostavat rehellistä viestiä suuresti.
5. Tee suhteesta pitkäaikainen ja kestävä. Kun organisaatiolla on tarve saada oma viesti välitettyä blogin kautta, on hyvä suhde blogosfääriin eduksi.

Aittokokski muistuttaa myös , että ennen yhteistyötä sovitaan millaisia tuloksia kaivataan. On tärkeää avata brändiviesti bloggaajille, sillä siinä vaiheessa viimeistään selviää, sopivatko bloggaaja ja matkailuorganisaatio juuri kyseisen projektin osalta toisilleen.


Kuva: cambodia4kidsorg

Millainen yhteistyömalli on matkailuorganisaatiolle ja matkabloggaajille toimivin?


Bloggaajat ovat jo osoittaneet omalla suoralla toiminnallaan, että ovat mielellään yhteydessä matkailuorganisaation kanssa PR-toimiston sijaa. Yhdessä tekeminen on vahvuuden merkki. Siihen pystyvät bloggaajat, samaa he odottavat muiltakin osapuolilta. Esimerkiksi blogimatkaa järjestettäessä on oleellista, että mukana olevat tahot tekevät yhteistyötä ja jakavat tietoa enemmän kuin salaavat sitä. Onnistuneesta matkasta hyötyvät kaikki. Molemmat osapuolet peräänkuuluttavat jatkuvan palautteen tarvetta. Onnistuttiinko tavoitteissa, vastaavatko tulokset odotuksia, tehdäänkö jatkokampanjaa? Ilman palautetta jäänyt yhteistyö on keskenjäänyt yhteistyö. Kertoo Aittokoski

Aittokoski muistuttaa myös, että bloggaajiin eivät pure perinteiset kikat. Hänen aineistossa yksi voimakkaimmin esille tulleista mielipiteistä oli uutiskirjeiden ja lehdistötiedotteiden ärsyttävyys. Bloggaajat kirjoittavat vain siitä, minkä ovat itse kokeneet, sillä muuten he eivät voi olla rehellisiä yleisölleen. Blogien suosio perustuu pitkälti bloggaajien aitoihin kokemuksiin ja mielipiteisiin, joita ei saa tiedotteen välityksellä. Siksi lehdistötiedotteet eivät toimi bloggajiin samalla tavalla kuin perinteiseen mediaan.

Lopuksi Aittokoski kirjoittaa, matkailuorganisaatiolla tulee olla selkeät tavoitteet, mitä yhteistyöltä haluaa. Kaivataanko lisää seuraajia Facebookiin ja Twitteriin, halutaanko tekstiä ja kuvia omille internet-sivuille, onko tarvetta sosiaalisen median konsultoinnille vai saada näkyvyyttä blogeissa artikkeleiden, videoiden ja kuvien muodossa? Mahdollista on saada kaikki, kunhan vain yhteiset tavoitteet ovat selvillä. Myös bloggaajan on osattava kertoa selkeästi ja rehellisesti, mitä hän voi tarjota, jotta ei tule vääriä odotuksia tuloksista.
Yhteistyön rakentaminen on mahdollista aloittaa milloin vain, mutta siihen tulee sitoutua niin matkailuorganisaation kuin bloggaajien puolelta. Kaikkien kanssa ei tarvitse tehdä yhteisiä projekteja, eikä se ole tarkoituskaan. Pääasia, että matkailu-organisaatio osoittaa olevansa kiinnostunut bloggaajista ja ymmärtää blogien merkityksen PR-kentässä.

Opinnäytetyö on luettavissa TÄÄLTÄ

Publication: Helsinki: Matkailun edistämiskeskus, 2013
Author: Virpi Aittokoski
Pages: 77 s.
Series: MEK E: 59
ISBN: 978-952-5682-45-8 (PDF)
ISSN: 0782-4432

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Kotitehtävä 10.

Visitlohja.fi - sivujen konversion kehittäminen

Mikä on Konversio

Konversiolla tarkoitetaan verkkosivuston tavoitetta ja kykyä saavuttaa sille asetettu tavoite eli sitä kuinka tehokas sivusto on. Tavoitteita voi olla monia ja itse käsittelen julkisen matkailuorganisaation sivua, jonka tavoite ei ole tuottaa rahaa, mutta jakaa informaatiota, houkutella alueelle ja ohjata asiakkaat paikallisten palveluyrittäjien sivuille. Kohderyhminä ovat Etelä-Suomen matkailuryhmät ja kokousasiakkaat sekä kiinnostuksen kohteena ovat luonnosta, liikunnasta, kulttuurista sekä lapsille suunnatuista palveluista kiinnostuneet yksittäiset matkailijat Lohjalta ja ympäri Suomen . Lisää konversiosta voit lukea kirjoituksestani Muumikonversio.


Miten tavoitteet näkyvät sivuilla

  • Kohderyhmiä kiinnostavat linkit on nostettu bannerein etusivulle
  • Sivulla on ajankohtaisia uutisia, vaihtuva kuvasarja pinnalla olevista tapahtumista sekä tapahtumakalenteri
  • Uutiset ja ajankohtaiset voi tilata RSS-syötteenä, eli tieto on helposti tilattavissa
  • Tärkeimmät palvelukokonaisuudet on avattu juurisivuiksi ja sivukartta linkkeineen on sivuna alla.
  • Suoraan etusivulta voi tilata printtimateriaalia ja myös selata esitteen web-versiota

Miten visitlohja.fi konversiota tulisi kehittää 

  • Mielenkiintoa on pyritty ylläpitämään vaihtuvilla bannereilla ja ajankohtaisilla uutisilla Lohjasta, mutta tämä ei ole kasvattanut viipymä. Mielenkiinnon lisäämisestä lisää ajatuksia edellisessä kirjoituksessani
  • Sivuja ei ole tällä hetkellä Mobiilioptimoitu. Tämä lisäisi sivujen käytettävyyttä
  • Ryhmiä ei ole muuten huomioitu, kuin pienellä myynti ja varaukset – linkillä. Ryhmäpaketit ja niitä myyvät yritykset voisi nostaa paremmin esille
  • Sivuilla on myös paljon linkkejä, jota ohjaavat ulkopuolisille sivuille. Voisi miettiä, miten saman asian saisi kerrottua omilla sivuilla.

Kotitehtävä 8.

Visitlohja.fi kävijäseurantaa



Lohjan Matkailupalvelukeskuksen kotisivut löytyvät osoitteesta visitlohja.fi. Sivusto on voittoa tavoittelematon, ja sen pääasiallinen tavoite on tarjota informaatiota Lohjan palveluista ja tapahtumista sekä houkutella matkailijoita Lohjalle. Kohderyhmämme ovat yksittäiset matkailijat sekä paikkakuntalaiset, ryhmämatkailijat ja kokousmatkailijat. Sivuillamme ei ole verkkokauppaa, vaan tarkoituksena on, että sivuiltamme asiakkaat ohjautuvat yrittäjien omille sivuille.


Lisää työvälineitä seurantaan



Kuva: Search Engine People Blog

Visitlohja.fi statistiikan tarjoaa AWStats. Ohjelman avulla saamme tarvittavan tiedon, mutta raportointi on työlästä. Yhtenä tavoitteenamme on ottaa käyttöön myös toinen analytiikkaohjelman, jotta saisimme helpommin tarkempaa tietoa sivuistamme. Olemme mm. sopineet Snoobin kanssa heidän palvelun koekäytöstä ja juuri saamani tiedon mukaan Google Analyticsin on jatkossa mahdollista upottaa uusille sivuillemme. Toistaiseksi kuitenkin tulkitsen statistiikka AWStatsin avulla.

 

 

Huomioita visitlohja.fi statistiikasta


Sivumme toimivat tavoitteemme mukaisesti informaation lähteenä. Sivuiltamme haetaan tietoa tasaiseen tahtiin ja mutta kasvu kävijämäärissä näkyy etenkin kesällä kesäasukkaiden lomaillessa. Suurin osa vierailijoistamme tulee Suomesta ja eniten ulkomaalaisia vierailijoita tulee Saksasta, Eestistä ja Venäjältä. Kaupunkikohtaisia tietoja emme tällä hetkellä saa.

Vierailijat löytävät sivuillemme Googlen kautta, hakusanoilla Lohja, majoitus Lohja, lohja tapahtumat ja ladatuimmat sivumme ovatkin etusivumme, tapahtumasivu sekä majoitus- ja ravintolasivut. Vierailijat viipyvät sivuillamme vain pienen hetken. Mutta käsittelen asian nyt positiivisesti ja päättelen että asiakas löytää nopeasti palveluntarjoajan sivuille ja että informaatio sivuillamme on helposti löydettävissä. Tätä ajatusta tukee myös se, että yleisimmät poistumissivut ovat palvelu- tai tapahtumasivut, minkä lisäksi statistiikan ulkopuolelta meille on paikallinen majoitusyrittäjä kertonut, että eniten asiakkaita hänelle tulee juurikin meidän sivujen kautta.

Olemme mielestäni onnistuneet hakukoneoptimoinnissa ja tavoitteessamme olla informaation lähde ja johdattaa asiakkaat oikean palvelun luo. Koska sivumme löytyvät lähinnä vain hakukoneiden avulla, onko mahdollista, että itse sivusto on kuitenkin tuntematon?

Lohjalaisten vierailujen kasvattaminen Visitlohja.fi - sivuilla


Kuva: Lohjan Matkailupalvelukeskus
Olemme järjestelmällisesti vistilohja.fi osoitteen lanseerauksen jälkeen käyttäneet visitlohja.fi logoamme kaikissa julkaisuissa sekä muussa mainosmateriaalissa. Viesti siitä, mitä sivuiltamme löytyy, ei ole ehkä kuitenkaan tavoittanut asiakkaita. On tietenkin loogista, jos etsii kaupungista tietoa, niin ensimmäisenä käännytään hakukoneiden puoleen. Tavoitteenamme olisi kuitenkin olla ainakin lohjalaisten mielissä aina kun he pohtivat mitä tekisivät, minne menisivät syömään tai minne majoittaisivat vierailulle tulevat sukulaiset.


Kevään aikana tulemme laseeraamaan kampanjan: Tiräks mitä Lohjalt löytyy? houkutellaksemme lohjalaisia paikallisten palvelujen ääreen. Kampanja tulee käsittämään printtimateriaalia, mutta voisimme harkita myös bannerimainontaa paikallislehden internetsivuilla, sekä facebookissa kohdennetusti lohjalaisille asiakkaille. Bannereiden ja julisteiden avulla houkuttelisimme uudet vierailijat sivujemme landinpagelle, mistä ohjaisimme asiakkaat oikean tiedon pariin. Kampanja on myös osa sivujen ulkoasun uudistamista ja sen lanseerausta, joten tässä näkisin myös mahdollisuuden testata sivujemme käytettävyyttä ja houkuttelevuutta.

Houkuttelevuuden lisääminen


Kuten edellä totesin viipymä sivuillamme ei ole kovin pitkä. Näin asian positiivisessa valossa, mutta tottahan on että se kertoo myös siitä että sivumme eivät ole niin houkuttelevat, että ne jaksaisivat kiinnostaa kovin pitkään. Eli tavoitteemme toimia inspiraation lähteenä ja matkakuumeen kasvattaja ei toistaiseksi toteudu. Mielenkiintoa voisimme lisästä esimerkiksi asiakkaiden kommenteilla ja suosituksilla esimerkiksi Tirpadvisorista, videoilla alueesta ja tietenkin sillä, että sivuilla on ajantasaista ja laadukasta sisältöä.

tiistai 19. helmikuuta 2013

Kotitehtävä 11.

I am happy I am In Finland


MEK eli Matkailunedistämiskeskus lanseerasi viime vuonna uudistuneet visitfinland.com sivut, ja samalla laajemman internetmarkkinointikampanjan. Vistifinland.com sekä muu internetmarkkinointi on tehty tukemaan MEK:n laajempaa kansainvälistä markkinointia. Tässä kirjoituksessa kerron, mitä MEK:n internetmarkkinointikampanja pitää sisällään ja miksi kampanja on mielestäni onnistunut.


Visitfinland – markkinointikampanja


Internetmarkkinoinnin, kuten koko MEK:n markkinoinnin kohderyhmä on Modernit humanistit. Maailman matkailevasta väestöstä noin 15% on moderneja humanisteja. He ovat jo kertaalleen nähneet maailman metropolit. He ovat avoimia uusille elämyksille ja itsensä kehittämiselle sekä arvostavat elämisen laatua vastuullisuutta unohtamatta.

Ensisijaisena tavoitteena on kasvattaa Suomen tunnettuutta ja haluttavuutta matkailumaana valitussa kohderyhmässä ja valituilla markkinoilla sekä ohjata kiinnostuneet tutustumaan laadukkaaseen sisältöön VisitFinland.comissa. Toissijaiset tavoitteet ovat:
  • Lojaliteetin kasvattaminen Suomeen matkustavien joukossa, jotta he tulisivat maahan myös uudestaan.
  • Yhteisöllisyyden rakentaminen Suomen puolestapuhujien ja uusien matkailijoiden välille.
  • Ideoiden ja mahdollisten korjaustarpeiden kerääminen matkailun tuotekehitykseen.
Markkinointitoimenpiteitään Matkailun edistämiskeskus seuraa ja optimoi mainonnanhallintaohjelmien avulla. Mittareita ovat mm. saavutetut impressiot, klikkimäärät, klikkiprosentti, bannerikohtainen toimivuus, sivustokäyntien määrä, liikenteen lähteet, bounce rate ja sivustolla vietetty aika. Myös Google Analytics on käytössä ja sivustoista on helppo antaa palautetta.




Visifinland.com


Visitfinland.com on verkkolehtimäinen sivusto ja se kostuu elämyksellisistä ja visuaalisista Suomen matkailun helmiä esittelevistä artikkeleista. Sivuston tavoitteena on toimia inspiraation lähteenä uusia kohteita hakeville matkailijoille. Sivustoa julkaistaan 9 kielellä ja sivuston sisällöstä päättää MEKin toimitusneuvosto.

Mukana oleville tuotteille ja palveluille on asetettu laatukriteerit ja MEKin toimitusneuvosto valitsee tuotteet/palvelut aina ajatellen kansainvälistä kuluttajaa. Tuotteet jaotellaan visitfinland.com -sivustolla otsikoihin: Accommodation (majoitus), Activities (aktiviteetit), Sights (nähtävyydet/käyntikohteet) ja Events (tapahtumat).

Visitfinland.com sivuston tehnyt markkinointitoimisto SEK yhteistyössä Matkailun esitmäiskeskuksen kanssa. Täältä löydät videon miten sivusto suunniteltiin.

 

Taktinen markkinointi


Visitfinland.com sivusto hyödyntää kumppanuusmarkkinointia, sillä artikkeleihin liitetään linkkejä alueiden ja yritysten sivuille, joilta matkailija löytää tarkemmat tuotetiedot. Yritykset, alueet ja muut yhteistyötahot voivat ostaa mainosbannereita eri kieliversioissa artikkeleiden yhteyteen. Kumppanuusmarkkinointia MEK kuvaa myös taktiseksi markkinoinniksi. Uudessa taktisen markkinoinnin mallissa halutaan tarjota kumppanille mahdollisimman suoraviivainen hyöty ja kuluttajille lyhyt polku tuotteeseen.

 

Suomi SOMESSA

Sosiaalisessa mediassa Visitfinland näkyy myös lauseella I wish I was In Finland. Lause on jäänyt elämään edellisen sivuston lanseerauksen ajoilta. Lausahdus näyttää silti edelleen toimivan, sillä esimerkiksi Facebook-tykkääjiä on 141 000 ja sivuista puhuu yli 4000. Vertailun vuoksi astaavat luvut  ovat Inspired by Iceland sivuilla ovat 78 424 ja 2658 ja VisitSweden Facebook sivuilla on 70 772 ja 3391



Facebookin lisäksi visitfinland löytyy Twitteristä, Youtubesta ja Flickristä sekä Kampanjoittain ja maittain myös muissa sosiaalisen median kanavat ovat käytössä. On myös kehitetty mobiilisovellus Lapplications, jolla voi missä vain ja milloin vain nähdä suomalaiset revontulet taivaalla.

Pääsivusto, kumppannusmarkkinoinnin ja SOME-kanavien lisäksi MEK tuo maahan kansainvälisiä bloggaajia. Esimerkkeinä Blogposure tuo Suomeen 6 arvostettua matkailualan bloggaajaa.

Tehokasta Internetmarkkinointia


Kaupungin matkailuorganisaation edustajana haluan olla perillä MEK:n markkinoinnista. Teemme MEK:n kanssa yhteistyötä. Lohja ja Länsi-Uusimaa ovat mm. mukana MEK:n venäläisille suunnatussa SOME- kampanjassa. Lisäksi olen kuullut Matkailun edistämiskeskusta parjattavan edellisten hiljaisuudessa kuopattujen sivujen takia, joten halusin tutkia miten tämä uusi sivusta ja internetmarkkinointi kokonaisuudessaan toimivat.

Ilman sen suurempaa kotiinpäin vetoa uskallan sanoa, että MEK:n internetmarkkinointi vaikuttaa tehokkaalta. MEK hyödyntää useita eri internetmarkkinoinnin kanavia. Markkinointiponnistuksilla on selkeä kohderyhmä ja tavoitteet ja niitä myös muokataan eri maihin sopiviksi. Internetmarkkinointi tukee ja on osa koko markkinointia. MEK myös seuraa ja mittaa markkinointitoimenpiteitä ja tekee tarvittavia muutoksia tulosten mukaan. Kun katson sivustoja asiakkaan näkökulmasta, niin herättävät ne minussakin matkakuumetta, erilaisten ennakkoon luotujen virtuaalielämysten kautta. Myös nopealla tarkistuksella huomaa, että hakukoneoptimointikin on hoidettu.

Vaikka pidänkin Visitfilnland kampanjasta, se ei ole täydellinen. Epäilykset Visitfinland.com sivuston nopeudesta reagoida erilaisiin pyyntöihin ja muutoksiin heräsi, kun luin päätöksien olen neuvoston takana. Aina kun asia pitää hyväksyttää useammalla henkilöllä reagointiaika kasvaa. Lisäksi luulen, että MEK:llä on työtä vielä kumppanuusmarkkinoinnin saralla, ja siinä miten hankkia kotimaan matkailusektorilta luottamusta, jonka MEK ehkä osittain menetti edellisen sivuton aikaan.

Visitfinland.com sivuja selatessa huomaan, että Lappi on kohtalaisen hyvin mukana bannereilla, mutta esimerkiksi meidän alueelta ja Etelä-Suomesta linkkejä ja bannereita on hyvin vähän. Asiassa voisi auttaa se, että MEK kertoisi avoimesti, missä edellisellä kerralla mentiin vikaan ja samalla esitellä käyttäjien positiivisia palautteita. Hinnoittelu voisi olla myös tarkempi. Pelllä bulkkihinta/aika ei kerro mitään siitä mitä asiakas saa vastineeksi rahoillee. Ainakin itse haluan tietää, jos laitan sivutoon 2000€ rahaa kuinka monta asiakata tai klikkiä sillä saan. Ehkä parempi vielä, jos bannerit olisi hinnoiteltu klikki- tai myyntiperusteisesti.

 

Kaiken kaikkiaan: I’m Happy I am In Finland


Kuva: Visit Finland

LÄHTEET: